Yhteiset näkemyksemme
seuraavan tekstin hyväksyvät kaikki Eurooppalaisen Ei-kampanjan kannattajat
Osana kaikkialla Euroopassa sijaitsevien ja asuvien erilaisten organisaatioiden ja yksityishenkilöiden verkostoa uskomme, että Euroopan unionissa tarvitaan pikaisia muutoksia sen tulevaisuuden tähden.
Ehdotettu perustuslaki ei ole oikea vastaus tähän muutostarpeeseen. Kampanjan kannattajilla voi olla eriäviä näkemyksiä siitä, miksi tämä perustuslakihanke tulisi pysäyttää.
Uskomme kuitenkin kaikki, että jos ehdotettu EU-perustuslaki ratifioidaan, sen negatiiviset vaikutukset ovat suuremmat kuin positiiviset. Siksi pidämme tätä ehdotusta haitallisena unionin tulevaisuudelle ja suosittelemme että Euroopan kansalaiset sanoisivat ”ei” perustuslaille.
”Ei” ei olisi EU:n loppu, vaan hedelmällisen keskustelun alku siinä hengessä, missä Laekenin julistus määritteli tarpeen lähentää unionia ja sen kansalaisia.
|